#8 Humalan hakuista juomista

Taas mä tein sen. Taas mä join. Tälläkin kertaa tuo apina, aka poikaystävä, puuttui ja vei multa juomiset. Arrgh, pää räjähtää. En edes tiedä paljon kerkesi juoda, osa tuli kyllä ulos ja vieläki on vähän hupsu olo. Ei ole kyllä juomisen arvoista. Oon selannut tässä näitä scene tytyjen kuvia ja mulla tuli kamala ikävä erästä ystävääni, jota en ole nähnyt pitkään aikaan. Mitäköhän hänelle kuuluu?

Muistan kuinka tämä ystävä, Annika, oli ensimmäinen ihminen, jolle uskalsin kertoa viiltelystä. Pystyin istumaan Annikan sylissä t-paita päällä tämän silittäen arpiani. Annoin Annikan hoitaa mun omaa typeryyttä syntyneet syvät haavat kuntoon, annoin Annikan nähdä mun sisälle. Ja nyt. Mitä me ollaan? Kaksi lähes erilleen kasvanutta lasta, joilla vain sattuu olemaan tosi paljon yhteisiä muistoja. Mä muistan kuinka viime kesänä Annika muutti poikaystävänsä luo Vaasaan ja me erkanettiin. Me kasvettiin kauas toisistamme, Annika meni kihloihin miehekkeensä kanssa ja mä viiltelin yksin kotona. Mä muistan ne kaikki illat kun itkin ikävää, ei se ollut kyllä ainut syy miks mä itkin. Itkin myös sen takia, että olin palavasti rakastunut tuohon vaaleahiuksiseen tyttöön. Rakastin Annikaa, halusin elää loppu elämän Annikan kanssa. Mutta mä olin jo melkeen kahden vuoden ajan tukahduttanut nuo tunteet peläten, että tyttö lähtisi elämästäni niin kuin kaikki muutkin.

Nyt mä tiedän, ettei Annika ois lähtenyt. Me oltais rakastuttu toisiimme, me oltais suudeltu pitkän itkuhetken jälkeen ja oltaisiin maattu sylitysten katsomassa kauhuelokuvia. Me oltaisiin tehty kaikkea mitä me molemmat haluttiin tehdä. Syksyllä me nähtiin taas. Annika oli laihtunut, mä tiesin heti, että se oli anoreksia. Mä tiesin, että mun olisi pitänyt sanoa siitä heti, mutta mä en sanonut. Meni taas kuukausia ja mä eräänä humalaisena iltana kerroin Annikalle, että mä rakastan sitä. Mä kerroin sen ja sillon me suudeltiin, ei ehkä se oli ystäväpusu. Tai mun muisti ei pelaa oikeen, mutta se ei tuntunut enää samalle. Mulla oli poikaystävä ja Annikalla oli kihlattu. Se oli pelkkä kaveripusu vailla tunteita. Sillon mä viilsin taas. Anika värjäsi vähän ajan päästä hiukset punaisiksi ja mä laihduin. Annikakin laihtui. Me molemmat kutistuttiin. Molemmilla oli sama kierre, mutta mä retkahtelin ahmimaan. Ja oksentamaan ruuan. Annika ei tiedä siitä, mä tiedän Annikan anoreksiasta, mutta se ei tiedä, että mulla on tosi paha olla.

Annika tuli koko kesäksi mun kotikylään ,mutta mä olen poikaystävän luona. Mä haluaisin nähdä Annikan ja kertoa kuinka paljon mä sitä rakastan ystävänä. Haluaisin kertoa siitä mitä mun sisällä on ja miltä musta tuntuu, mutta en mä usko, että ikinä kerron. Mä olen vaan mä ja Annikalla on omat ongelmat. Äsh, nukkumaan humalaa pois.

Mulla on niin kamala ikävä vanhaa kunnon Annika ja Noru hetkiä. Mulla on ihan kauhee ikävä.

#7 poikaystäväni on terapeuttini

Tässä joku ilta oli kamala olo. Illalla ja illalla, kello kolme aamuyöllä. Itkin ja itkin, kunnes poikaystävä heräsi ja kyseli, mikä on ja minähän vuodatin. Vuodatin kuinka takaisin lukioon meno ahdistaa, kuinka masennus vie kaikki voimat ja se kuinka en yhäkään ole sopeutunut niin kovaan opiskelurytmiin mitä koulussa on.

Poikaystävä sitten kysyi, miksen jättäisi sitä kesken?
No perusteluja riitti. Ensiksi, olen luvannut poikaystävälleni, että ensi  vuonna hänestä tulisi parini wanhojen tansseihin, toiseksi kerroin kuinka kaikki olisivat minuun pettyneitä, jos jätän lukion kesken. Tähän väliin sain kysymyksen, että kuin niin? No tietysti sillä, että isäpuoleni haluaa, että kaikki lapset ovat ylioppilaita. Poikaystävä sitten kertoi, että mieluummin mun terveys kuin wanhojen tanssit.

Mä vasta siinä havahduin, että joo. Ei kukaan pidä mua paskana vaikka oman terveyden vuoksi pitäisinkin vähän taukoa opiskelusta. Jos mä en pysty, niin en pysty. Ei sille nyt just mitään voi. En ole nyt oneksi moneen päivään oksentanut laihdutus tarkoituksessa, johtunee siitä, että olen liikkunut nyt monena päivänä putkeen monta monta monta tuntia. Ajatella, että tänään olin sateessa Linnanmäellä 11:30-17:30.

Tämä ilta on mennyt ihan plörinäksi. Piti ottaa kumppanin kanssa vaan pari lasia pepsi+ufoshottia, mutta ei se pariin jäänyt. Pakko sitä oli taas kipata naamaan niin paljon, että tuo makuutti mut melkeen tunniksi ja nyt on kauhee olo. Miksi mä taas tein näin. En oo viiltäny, en oksentanu, mutta nyt palaa sitten alkoholi. Taas.
Äsh. Pitää muistaa, ettei sitäkään saa juoda liikaa.

Huomenna saan nukkua niin pitkään kuin pystyn, en jaksa nousta. Väsyttää jo nyt. Mä taidan mennä koittaa koisaamaan. Öitä. ♥

#6 Tortilloja

Tein tortilloja. Nam. Saa ite päättää mitä niitten kaa syö, joten join kokis Zeroa ja laitoin väliin salaattia ja sieniä. Mulla on lupa tänään syödä, mä haluan tänään syödä ja koitan pitää ruuan mun sisällä vaikka tiedän, että se vaikuttaa mun painon tiputukseen. Äh ei toiminut, kävin silti oksentamassa. Sen kerran, kun ajattelin, että tää päivä otetaan lunkisti niin iski paniikki lihomisesta ja ää. MIKSI.

Katon jalkapalloa mistä en ymmärrä yhtään mitään ja mietin mihin voisi viiltää niin, ettei kukaan huomaisi mitään. Jalkapohja houkuttaisi. Hyi ei saisi edes suunnitella näitä. Toisaalta toivon, että pääsisin jo kouluun niin alkaisi LANUkin, mutta oksettaa pelkä ajatuskin kouluun menosta. En halua. En halua enää lukioon, se ahistaa, en jaksa sitä opiskelun määrää, en jaksa oikeasti.

Masentaa niin hirveän paljon. En ole päässyt pitkään aikaan vaa'alle ja toivon, että oisin edes vähän laihtunut kun pääsen (lue: joudun) takas kotiin. Nyt on ollut tosi kiva, kun ollaan voitu olla koko kesä tähän mennessä poikaystävän kanssa. Mulla alkaa työt 9. tai 10. päivä ja poikaystäcäc jää varmaan siks ajaks tänne... Eih. En kestä. Mutta laihuttamisesta tulee helpompaa kun kukaan ei ole vahtaamassa syönkö.

Tein tähän loppuun vielä kollaasin lävistyksistä, joita haluaisin ottaa tässä vähän ajan sisällä. Ehkä nyt syksyllä otan tuon industrialin tai smileyn, en tiedä. Kertokaa jotain hyviä lävistysliikkeitä Etelä-Suomesta. Asd. Jospa tää tästä vielä paremmaksi muuttuu. En kyllä oo varma jatkanko lukiota enää ikinä.

#5 Valvottu yö

Valvoin yön. Puoli neljän aikaan yritin ruveta nukkumaan, mutta uni ei tullut, joten jäin lukemaan niinkin tyhmiä asioita kuin "näin peität syömishäiriön vanhemmiltasi". En edes tiedä miksi niitä luin kun syys- tai elokuussa haen tähän syömisvammailuun apua. Mikäli ei ole mennyt vielä ohi.

Eilinen päivä meni ihan hyvin. Oksensin "vain" kolmesti. Kerran aamulla jugurtin jälkeen, päiväruoan jälkeen en kertaakaan (3kalapuikkoa, vähän parsakaalia ja pari lohkopottua), mutta illalla join kaakaota ja söin pari vaahtokarkkia. Ne sitten tuli ulos aikamoisella paineella ja vielä uudemman kerran oksensin, vaikka oletettavasti kaikki oli jo ulkona. Äh.

Tämä päivä on mennyt ihan hyvin, mutta en aamulla voinut syödä kun oksetti ihan tajuttoman paljon. Söin yhden haukun sämpylää ja meinasin oksentaa. Onneksi sain juotua jugurtin ja syötyä yhden banaanin. Pitäisi pysyä elossa sentään. :s

Selasin typeriä laihdutus vinkkejä ja joitain blogipostauksia aiheena anoreksia. Luin vähän erilaisia postauksia, nimittäin niitä missä kerrotaan kuinka "huono anoreetikko" joku on. Ne oli aika kivoja oikeastaan lukea, että muutkin syövät karkkia ja "salaa" herkuttelevat leipomuksilla. Mä oon kuvitellut jo pitempään, ettei mun syömishäiriö voi olla mitään oikeaa, koska en täysin voi kieltäytyä ruoasta. 

Jospa nyt aamupalan jälkeen pystyy olemaan taas iltaan asti ilman ruokaa. Tai mahdollisimman vähällä. Ajattelin, että jos onnistun laihuttamaan elokuuhun mennessä jonkun 10 kiloa niin olisin aika tyytyväinen. Vähintään 10.  Väsyttää ja olo on kyllä vielä ihan kamala, voisi mennä nukkumaan niin ainakin välttyy syömiseltä. paitsi käyn nesteellä ostamassa vähän Zeroa, koska Zero! 

Puhuttiin taas poikaystävän kanssa mun masennuksesta ja se ihmetteli miksei se hellitä vaikka seurustelen sen kanssa. Miten sen sitten selittäisi, ettei se oikein ole mistään semmosesta riippuvainen, kun masennus on kuitenkin sairaus. Äh. Kertokaa joku miten sen selittäisi tuolle miehelle.

#4 Uusiapottuja

Käytiin poikaystävän kanssa tänään hänen mummonsa luona syömässä uusiaperunoita ja grilliruokaa. Potut oli niin taivaallisen hyviä. En muista milloin olisin syönyt niin hyvää ruokaa. Okei, en ole nyt syönyt taas kunnolla vähään aikaan, mutta silti. Oksensin kyllä nekin perunat pois... Söin sentään vähän ja sain illalla yhden munan munakkaan pysymään puoliksi sisällä. Ehkä tästä selvitään.

Puhuttiin poikaystävän kanssa mun masennuksesta. On kiva kun se vähän ymmärtää, etten voi mitään sille, jos ahdistaa. Olo on ihan rättiväsynyt, mutta onneksi meni viime yö tosi hyvin nukkuen! En herännyt kertaakaan yöllä ja muutenkin meni hyvin. En itkenyt, ei edes tehnyt mieli viiltää. Nälkä ei ole vieläkään, mutta voisin yrittää juoda vähän jugurttia taas. Toisaalta, nyt kun on onnistunut pitämään hyvin ruokailun kurissa niin ei ehkä kannata. Tulee vain nälkä.

Masennus vie tosi paljon voimia. En jaksanut ees lähteä viettämään mitään "laatuaikaa" juhannuksen kunniaksi. Miksi ois pitänyt? Okei olis aika kiva vetää kännit, mutta en mä siitä mitään hyötyis. Itkisin ja saattasin tehdä jotain tyhmää ja lihoisin, koska kalorit. Äh. Poikaystävän äitikin on vihanen, koska ei menty elukka vahdiksi. Masentavaa. 

Haluaisin oikeastaan käydä tallilla, mutta ei ole voimia lähteä. Rahat on ihan lopussa, tilin saldo näytti 8,02€. Itseasiassa mulle pitäis tulla kohta palkka, kun kävin isoshommissa (miten mä jaksoin? Nyt ei tulis kuuloonkaan, että pystyisin.) 

En vieläkään oo saanut aikaseksi, että soittaisin psykologille, mutta ehkä tässä joku päivä. Enhän mä edes ole kotona vielä niin mitä mä edes sillä ajan varaamisella hyötyisin? Mua vähän pelottaa, ettei se ota mun ongelmia vakavasti. Kun siis onhan mulla mennyt nyt ihan hyvin (vaikka en syökkään kunnolla) enhän mä ole edes viiltänyt nyt kertaakaan. Vaikka kyllä tekisi mieli. Poikaystävä pakotti äsken syömään vähän, mutta ei se haittaa se oli banaani sen saa helposti ulos. Äh ei toimi ajatus, pitäis ehkä mennä unille.

#3 Monta tuntia kävelyä

Olen itsestäni niin ylpeä ja samalla ihan hirveän pettynyt. Kävin tänään yli kolmen tunnin kävelyllä kaupungilla, mutta alennuin syömään kerrosaterian. Okei söin burgerin ja pepsiä, mutta silti. En pystynyt tälläkään kertaa pitämään sisällä vaan oksensin. Äh.

Pitäisi muistaa, ettei se ole kenellekkään hyväksi, että laihdutan, mutta itseinho on liian iso. Olen pelännyt oksentamista sen vuoksi, että joku voisi kuulla, mutta tänään tajusin osaavani oksentaa lähes äänettömästi. Ei typerää yökkäysääntä eikä paineella tulevaa oksennusta. Hyvä minä. Vähän kerrallaan.

Nyt odotan, että uskallan mennä taas vessaan oksentamaan. Ei sitä ehkä viitsi koko ajan olla vessassa halailemassa pönttöä, mutta en halua kyllä lihoakkaan sen takia, että söin burgerin. Nyt on kiva, kun on saanut nukkua pitkälle päivää niin ei ehdi syödä kuin kerran päivässä. Pitäisi ottaa yhteyttä psykologille, mutta en uskalla :|

#2 Oksentelua ja donitseja

Poikaystävä yritti olla ihana ja osti mulle ihanan muffinin ja itselleen donitseja. Ikävä kyllä mä olen laiharilla (josta se ei tiedä). Söin toki muffinini, mutta kumppanini lähdettyä kauppaan se päätyi oksennuksen mukana vessanpönttöön. Paha olla sen takia, että tujo tuhlaa muhun rahaa ja mä oksennan ruuan pois. Mutta mähän periaatteessa söin sen? Ja maistoin miltä se maistuu niin eikö se oo sama asia? Paitsi nyt pysyn laihana. Tai tämmösenä pyöreenä, mutta laihempana.

Paha olla, eikä oikein jaksa innostaa mikään. Jalkapalloa tuo yksi viiksiotus (poikaystävä) katselee ja mä kirjottelen tänne ja lagaan. Pitäisi laihuttaa vähän. 50 kg on tavoitepaino, eikä sitä alemmaksi mennä. Olen lihonut nyt tammikuusta asti n. 5 kiloa. yh. Mutta jatkan taas joku muu päivä, nyt ei yksinkertaisesti jaksa.

Tämän päivän ruoat on:

• Juotava jogurtti 40kcal
• Scanburgeri (ei aavistustakaan, liikaa..)
• ja oksennettu muffini.
• Sekä pakolliset kahvit.

Liikunta:

• Kaupungissa n. 2 tuntia kävelyä
• puoli tuntia kotiin palattua kävin kävelemässä.
• Sekä olen kolmesti tänään oksentanut.

#1 Kuka minä oikeastaan olen ja mikä tämä blogi on?

Minä
Olen pian 17-vuotias lukiota käyvä tyttö metsästä. Ei sentään. Vaan ihan pikkuisesta tuppukylästä. Käytän nimimerkkiä DepressiUnicorn, mutta mua voi kutsua kyllä myös Hattaraksi. (eh, lempinimet...)

Sairastan vakavaa masennusta ja jonkinlaista syömishäiriötä, jota ei ole ikinä diagnosoitu tai otettu vakavasti perusteilla "tuo on ohi menevää ethän sinä ole alipainoinenkaan"..
Masenuns on minulla roikkunut jo monta monituista vuotta (ensimmäinen masennustesti tehtiin seitsemännellä luokalla ja sain siitä 18 pistettä.) Nykyään kiikutaan jo yli 20. Olen viillellyt seitsemänneltä luokalta, mutta nyt olen ollut ilman syyskuusta asti! Mittani ovat 160/58 eli "normaalit". Maha on kylläkin iso ja jalat läskit. Oksentelen silloin tällöin. Bulimian tapainen, mutta en ahmi, pikemminkin paastoan, jos mahdollista. Mikälie.

Myös jonkinasteinen sosiaalisten tilanteidenpelko minulla on, sekä paniikkihäiriö mitä oltiin rupeamassa diagnosoimaan paremmin, mutta psykologi käynnit jäivät tauolle kesäksi, koska olin niin paljon reippaampi.
Käyn siis koulussani LANU-henkilön kanssa juttelemassa. En uskalla siellä oikein mitään kertoa, pelottaa liikaa, että tulee ongelmia tai muhun petytään.

Seurustelen ylihuolehtivan miehenalun kanssa. Meillä tulee vuosi täyteen elokuussa.  Perheeseeni kuuluu äiti, minä, isäpuoli ja veljet. Ei lemmikkejä.

Blogista
Päiväkirjan tapainen avautumispaikka elämän synkistä ja ehkä ei niin synkistä hetkistä. Valitusta, murehtimista, pohtimista ja masentelua. Kerrassaan synkkäpaikka. Toivottavasti, joku edes viitsii lukea. Kirjoittelen silloin kun siltä tuntuu, eli n. kerran pari viikossa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Kiitos. Liittykää lukijoiksi ja kertokaa vähän teidänkin tarinoita.