Oon koittanut keksiä tekosyitä jatkaa lukiota ja ainut mikä motivoi on raha. Haluaisin kyllä päästä tuolta opinahjosta pois valkolakin kera, mutta tällä koulunkäyntitahdilla ei tule kuuloonkaan. Nyt on helppo jakso, enkä siltikään jaksa opiskella. Oon yrittänyt nyt noudattaa ohjeita, että teen läksyjä 10-20min per päivä tai edes luen vähän kirjaa, mutta ei. Koeviikolla hylkyyn mennyt ruotsin koe on uusimatta, mä stressaan sitä. Mä stressaan kans wanhojen tansseja ja enkun sanakokeita. Mä stressaan tosi paljon ja se purkautuu syömättömyytenä ja viiltelynä. Mä haluaisin puhua jollekin, mut ei oo ketään.
Syyslomakin on vasta ens viikolla ja pian on ryhmäytymispäivä ja se ahistaa mua. Paljon tuntemattomia ihmisiä joiden kanssa pitäisi "ryhmäytyä". Hei rouva opettaja, entä jos ei pysyt olemaan vieraitten ihmisten kaa? Ai mulla onkin asenneongelma. Kiva. Motivoin itteeni siihen päivään, että pelataan kuitenkin jotain liikuntapelejä esim. jalkapallo, nii tulee liikuntaa ihan ilman yritystäkin. Vaikkakaan en kyllä voi ottaa hupparia pois kun on kädet taas viillelty. Mä niin haluaisin, että pystyisin olemaan viiltelemättä.
Mua väsyttää tää kaikki niin aljon. Oon koittanut löytää opiskelumotivaatiota eri tavoilla ja ehkä paras tapa on ajatella, että ei tarvii kauaa kituutella lukiossa kunhan saan nää kaikki kurssit läpi. Mä haluaisin alottaa jonkun uuden harrastuksen tai edes käydä salilla, mutta arvatenkin aika, motivaatio ja ennen kaikkea oma kunto ei anna myöden. Ehkä onnistuu paremmin kunhan tästä vähän tokenen.
Haluaisin ostaa uusia vaatteita, mutta tättädää, rahaa ei ole, mutta ratkaisuna löytyy vanhojen vaatteiden tuunaus! Ajattelin tänään vähän katsella mitä riepuja voi huoletta vähän silppoa ja tehdä niistä jälleen ihania ja käyttökelpoisia. Laittelen mahdollisesti vielä tässä joku päivä enemmän postausta, anteeksi tulee taas kuvaton kun äh en jaksa etsiä hyviä kuvia. :|
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
tiistai 7. lokakuuta 2014
#15 Me haavoille lyödyt vieläkin vaietaan
Mä olen laihtunut. Mä olen laihtunut. Mä olen laihtunut! Mä olen niin ylpeä itestäni!
Vähän on paha olla ja heikottaa, kun on paljon syömättä, mutta ainakin mä laihdun. Väsyttää nykyään tosi paljon. Koulussa meni aika mielenkiintoisesti viime jakso. Yksi hylsy sieltä tuli, muut läpi. Ruotsi jäi kiikkumaan 12 pisteestä. Uusinta on joskus syysloma jälkeen, tuskin mä sitä pääsen silloinkaan läpi, koska en yksinkertaisesti osaa.
Tänä vuonna olisi terveystiedon kirjoitukset, mutta en oo niihinkään jaksanut lukea oikein. Tässä kurssissa käsitellään paljon vähän arempiakin asioita, mä olin masennuksesta kertovan tunnin pois (aka nukuin sen yli... ups). Toisaalta oisin halunnut olla siellä, mutta ehkä mua olis vaan ahdistanut lisää. Mä oon ihan varma, että ihmiset pitää mua idioottina, kun uskalsin tuoda oman mielipiteen esiin viiltelyä koskevassa keskustelussa.
Meidän kirja ja opettaja väittää, että kaikki itsetuhoisuus on merkki halusta kuolla ja siitä kuinka viiltelevä ihminen viiltelee itsemurha tarkoituksessa. Mutta eihän se ole niin, en mä viiltele siksi, että kuolisin. Mä viiltelen siksi, että tuntisin edes jotain. Mä viiltelen siksi, koska en osaa käsitellä tunteita. En mä halua kuolla. Ainakaan koko ajan...
Viiltelystä tuli mieleen, että mä ajattelin käydä ostamassa läheisestä askartelukaupasta mattoveitsen. Mä tiedän, että se saattaa saada mut viiltämään syvemmin, mutta mun on pakko palauttaa keittiöstä viety puukko aina joka aamu takaisin. Se mattoveitsi maksaa 1,50€ eli ei kovin paljoa ja saan sen tosi halvalla. Mun olis niin paljon parempi lopettaa viiltely, mutta kun aloitin sen taas niin on niin helppo vaan jatkaa ja jatkaa.. En mä osaa enää lopettaa. Ahistaa.
Mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen, mulla oli ysillä ongelma lääkkeiden käytön kanssa ja oon taas alkanut napsia vähän liikaa sitä ja vähän liikaa tätä. En mä käytä enää rauhoittavia, mutta nyt mulla on säätöä taas kipulääkkeiden ja vähän kaiken muun kanssa. Miksi mä en ymmärrä, että voisin olla ilmankin, mutta äh jostain se lohtu on hankittava.
Mua väsyttää ja mua ahistaa, LANU ehdotti mulle hoitokokousta äidin kanssa, mutta en mä halua. Ootan sitä, että voisin muuttaa murun luo etelään ja alottaa siellä kaiken alusta. Täällä mä en voi. Täällä kaikki on samaa ja kaikki on tuttuja. Mutta mä haluan ottaa hevoset mukaan. Mä haluan jatkaa tuolla tallilla missä mä käyn nyt. En mä halua aloittaa ratsastusta uudella tallilla. MÄ EN JAKSA TÄTÄ.
Vähän on paha olla ja heikottaa, kun on paljon syömättä, mutta ainakin mä laihdun. Väsyttää nykyään tosi paljon. Koulussa meni aika mielenkiintoisesti viime jakso. Yksi hylsy sieltä tuli, muut läpi. Ruotsi jäi kiikkumaan 12 pisteestä. Uusinta on joskus syysloma jälkeen, tuskin mä sitä pääsen silloinkaan läpi, koska en yksinkertaisesti osaa.
Tänä vuonna olisi terveystiedon kirjoitukset, mutta en oo niihinkään jaksanut lukea oikein. Tässä kurssissa käsitellään paljon vähän arempiakin asioita, mä olin masennuksesta kertovan tunnin pois (aka nukuin sen yli... ups). Toisaalta oisin halunnut olla siellä, mutta ehkä mua olis vaan ahdistanut lisää. Mä oon ihan varma, että ihmiset pitää mua idioottina, kun uskalsin tuoda oman mielipiteen esiin viiltelyä koskevassa keskustelussa.
Meidän kirja ja opettaja väittää, että kaikki itsetuhoisuus on merkki halusta kuolla ja siitä kuinka viiltelevä ihminen viiltelee itsemurha tarkoituksessa. Mutta eihän se ole niin, en mä viiltele siksi, että kuolisin. Mä viiltelen siksi, että tuntisin edes jotain. Mä viiltelen siksi, koska en osaa käsitellä tunteita. En mä halua kuolla. Ainakaan koko ajan...
Viiltelystä tuli mieleen, että mä ajattelin käydä ostamassa läheisestä askartelukaupasta mattoveitsen. Mä tiedän, että se saattaa saada mut viiltämään syvemmin, mutta mun on pakko palauttaa keittiöstä viety puukko aina joka aamu takaisin. Se mattoveitsi maksaa 1,50€ eli ei kovin paljoa ja saan sen tosi halvalla. Mun olis niin paljon parempi lopettaa viiltely, mutta kun aloitin sen taas niin on niin helppo vaan jatkaa ja jatkaa.. En mä osaa enää lopettaa. Ahistaa.
Mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen, mulla oli ysillä ongelma lääkkeiden käytön kanssa ja oon taas alkanut napsia vähän liikaa sitä ja vähän liikaa tätä. En mä käytä enää rauhoittavia, mutta nyt mulla on säätöä taas kipulääkkeiden ja vähän kaiken muun kanssa. Miksi mä en ymmärrä, että voisin olla ilmankin, mutta äh jostain se lohtu on hankittava.
Mua väsyttää ja mua ahistaa, LANU ehdotti mulle hoitokokousta äidin kanssa, mutta en mä halua. Ootan sitä, että voisin muuttaa murun luo etelään ja alottaa siellä kaiken alusta. Täällä mä en voi. Täällä kaikki on samaa ja kaikki on tuttuja. Mutta mä haluan ottaa hevoset mukaan. Mä haluan jatkaa tuolla tallilla missä mä käyn nyt. En mä halua aloittaa ratsastusta uudella tallilla. MÄ EN JAKSA TÄTÄ.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)