Mä olen laihtunut. Mä olen laihtunut. Mä olen laihtunut! Mä olen niin ylpeä itestäni!
Vähän on paha olla ja heikottaa, kun on paljon syömättä, mutta ainakin mä laihdun. Väsyttää nykyään tosi paljon. Koulussa meni aika mielenkiintoisesti viime jakso. Yksi hylsy sieltä tuli, muut läpi. Ruotsi jäi kiikkumaan 12 pisteestä. Uusinta on joskus syysloma jälkeen, tuskin mä sitä pääsen silloinkaan läpi, koska en yksinkertaisesti osaa.
Tänä vuonna olisi terveystiedon kirjoitukset, mutta en oo niihinkään jaksanut lukea oikein. Tässä kurssissa käsitellään paljon vähän arempiakin asioita, mä olin masennuksesta kertovan tunnin pois (aka nukuin sen yli... ups). Toisaalta oisin halunnut olla siellä, mutta ehkä mua olis vaan ahdistanut lisää. Mä oon ihan varma, että ihmiset pitää mua idioottina, kun uskalsin tuoda oman mielipiteen esiin viiltelyä koskevassa keskustelussa.
Meidän kirja ja opettaja väittää, että kaikki itsetuhoisuus on merkki halusta kuolla ja siitä kuinka viiltelevä ihminen viiltelee itsemurha tarkoituksessa. Mutta eihän se ole niin, en mä viiltele siksi, että kuolisin. Mä viiltelen siksi, että tuntisin edes jotain. Mä viiltelen siksi, koska en osaa käsitellä tunteita. En mä halua kuolla. Ainakaan koko ajan...
Viiltelystä tuli mieleen, että mä ajattelin käydä ostamassa läheisestä askartelukaupasta mattoveitsen. Mä tiedän, että se saattaa saada mut viiltämään syvemmin, mutta mun on pakko palauttaa keittiöstä viety puukko aina joka aamu takaisin. Se mattoveitsi maksaa 1,50€ eli ei kovin paljoa ja saan sen tosi halvalla. Mun olis niin paljon parempi lopettaa viiltely, mutta kun aloitin sen taas niin on niin helppo vaan jatkaa ja jatkaa.. En mä osaa enää lopettaa. Ahistaa.
Mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen, mulla oli ysillä ongelma lääkkeiden käytön kanssa ja oon taas alkanut napsia vähän liikaa sitä ja vähän liikaa tätä. En mä käytä enää rauhoittavia, mutta nyt mulla on säätöä taas kipulääkkeiden ja vähän kaiken muun kanssa. Miksi mä en ymmärrä, että voisin olla ilmankin, mutta äh jostain se lohtu on hankittava.
Mua väsyttää ja mua ahistaa, LANU ehdotti mulle hoitokokousta äidin kanssa, mutta en mä halua. Ootan sitä, että voisin muuttaa murun luo etelään ja alottaa siellä kaiken alusta. Täällä mä en voi. Täällä kaikki on samaa ja kaikki on tuttuja. Mutta mä haluan ottaa hevoset mukaan. Mä haluan jatkaa tuolla tallilla missä mä käyn nyt. En mä halua aloittaa ratsastusta uudella tallilla. MÄ EN JAKSA TÄTÄ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti