Koulussa on mennyt ihan mielenkiintoisesti, multa puuttuu puolet kirjoista ja lukeminen on jäänyt tosi vähälle. Vaikka mä olen kyllä yrittänyt! Haluaisin lisäillä tänne aina kuvia itsestäni, mutta pelottaa liikaa, että tutut tunnistaa. Ehkä joskus kun saan vanhemmille avattua tätä syömishäiriötä vähän enemmän. En ainakaan vähään aikaan. Mä haaveilen mun uusista hiuksista ja siitä miten musta vielä joku päivä tulee laiha ja kaunis. Miettimisestä tulikin ihan yhtäkkiä mieleen, että terveystiedon opetus on aivan sitä itseään.
Meille on juuri opetettu, ettei anorektikot oksenna juuri ikinä ruokaansa pois, se on vain ja ainoastaan bulimikkoja varten. Myöskään anorektikot eivät ikinä ahmi, sekä he ovat aina perfektionisteja. Mitään muuta ei ole. Hups, olen selvästi huono syömishäiriöinen. Olen joku sekasikiö. Mulla on suurin osa ajasta sitä, että vedän pienellä kalorimäärällä, joskus tulee ahmittua ja joskus oksenneltua. En todellakaan etsi täydellisyyttä, tää sairauskin on kaikkea muuta kuin jäätävää itsekuria, mitä meille muka yritettiin opettaa. Mulle tää sairastaminen on enemmän itsekurin puuttumista. Mua ahdistaa taas ihan kaikki.
Mulla oli tänään ropo-keskustelu, missä juttu mystisesti taas lähti luisumaan kohti mun masennusta ja syömishäiriötä. Tiedänhän mä, ettei se jää opettajilta huomaamatta, että kannan poissaololappuina psykiatrian osaston lääkäriaikoja ja juoruterkkari on kertonut mun painon laskusta. Mutta ei se silti kuulu meidän ropolle. Mua hävetti niin paljon, kun se kysyi oksennanko mä ruokaa pois. Se oli jotenkin niin erittäin nöyryyttävä kokemus, että punastuin vain ja sanoin, etten mielellään puhu aiheesta. Ei se siihen jäänyt, vielä se yritti tivata, mutta ei oikein juttu edennyt. Yllätys?
 |
| Ihania hiuksia |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti